Kun on syntynyt vauhtiin, ei hidastu
jos sateen ohi juoksee, ei kastu
juoksin sateiden ohi sadekausia
säästelin ukkoslatauksia
Päällekkäisyys on maailman tapa, sanoi hän
silloin ymmärsin kaiken, tiesin enemmän
Mutta kuitenkin sokeasti luulin niin
etten jäisi ikinä mä jumiiin
Ja nyt kastun, sade jatkaa hakkausta
se ei anna armoa, ei päästä irti musta
se kastelee sisälläkin, salamat satuttaa
likomärkänä nyt, mua aivastuttaa
Äiti sanoo; pidä taukoa, lopeta kokonaan
onko sattumaa ja liittyykö se mokomaan
ryhmään, johon selvästi koen kuulumattomuuteni
se taitaa tuoda mukanaan surut uuteni
Joku ehkä arvaa mihin teksti tää viittaa
ei uutta, tää tän kauden mietteitä feattaa
työt vielä väsymystä sitkostaa
nyt vaan siis ukkostaa
välillä vaan tuntuu tältä, ja joskus se on vaan pakko purkaa. anteeksi angstisuuteni
