FESTIVAALIT

Teltoissa elämää, värikkäissä kankaissa

maaten selällään, auringon paisteissa

Viiniä tilkka, viideskö bisse

järjen pilkka, no vähän kai sitte

Jonoja ihmisten, tanssien liikkuu

iloisesti hymisten, nauraen kiikkuu

Kiljunta kovaa, käsiä yhteen

valoja ohjaa, musiikin sykkeet

Basso mun keuhkoissa, lyriikat nielussa

rytmi mun jaloissa, rakkautta sielussa

Viiniä tilkka, pussista väkevää

järjen pilkka, ihanaa säheltää

Ryppäitä ihmisten, reivaten liikkuu

kaljoissa kilisten, lanteet kiikkuu

Freestyle keissejä, onnellinen fiilis

liikutan meikkejä, hysteria tiivis

Aamuyön rakkaus, joka pakahtuu onnesta

kun kiinalainen safkaus, korkeasta hinnasta

Viiniä tilkka, kenties ei enää

järjen pilkka, se huomenna taas nää

Toivo

hiljaa me istutaan
kello tikittää
ruumillistuman
epätoivon nään

sairaala jo
tuntuu kirkolta
pelottaako häh?
kuuluu ilmoilta

kuka tuntee armon
itse muista en
mistä sais numeron
hätäkeskuksen








kuka päättää
kenen tie
auton kääntää
ojaan vie

Jos näkisit mun lattian, ymmärtäisit.

Mietin, mun elämän pitää muuttua.
 Kuuntelen musiikkia hiljasella,
 en anna sen ees kuulua.
En kuule sanoja, hiukan melodiaa
koitan pysyä mukana,
 mut en huomaa harmoniaa.

Kuulen, musa soi tauotta.
Osaan vain huonot biisit,
 ne ulkoa vaivatta.
Liian moni soi päällekäin,
 ei sovi levikset
ei ees repee sinnepäin.

Sama täällä

Spotify mainokset on vitun liian hauskoja, ei kiinnosta vittuakaan
Mun aivosolut on liian laiskoja, osaan onneks tuhota ne, sen takaan
Se mikä tuntu hyvältä tuntuu paskemmalta, nyt jos mikää ollenkaan
Suussa paska, ei haihdu pureskelemalla, paremman purkan tarpeessa
ja paremman huomisen varassa,
 kuuntelen hilpeitä kipaleita
elämästä
 Vois olla huonomminkin: otsassa sirpaleita,
mulla vaan jaloissa tai huulessa
vitutuksen tunteita kevään tuulessa.

Hetkittäin piinaa

Elämästä kiinni, siinähän roikun

Kuolleen kalan silmin, kera koukun

Ympäri maailmaa hoipun, hoipun

saavutanko huipun

huipun?

Uuteen nousuun elämän kaarteessa

melkein Lomalla, tauvon tarpeessa

Uuteen nousuun kuopista, kuopasta

huonosta huovasta

huovasta?

Dramatisoin

Makaan yksin, pimeässä huoneessa

Makaan, yskin

poskille ajatusten tulvassa

valuu kuivaa kyyneltä, yksinäistä ilman pyyhettä.

Aloitan, ahdistun

yritän, innostun.

 Ahdistun.

Kesken kaikki, valmiiksi saatava.

 saaatanan saatana!

Joskus tuntuu tältä. Muistan sen elävästi, 

kun se iskee, vihaan sitä helvetisti.

En pääse mihinkään,

 tai pääsisin

mutten voisi siltikään.

Syksyyn on helppo eksyy

Olen vihainen itselleni, on maailma harmaa
 ja jos kuljen alitseni, en edes itseäni huomaa
Kun mä huudan, en tiedä miksi
 jos naurahdan, vastaan että siksi

Istun edessä, auton perävalot pimeässä
 hymyilee tai on vihaisia,
 mutta aina vilkuttaa ja kääntyy oikeaan

Kaikki ahdistaa, on iltaisin tuskaista
silmissä sataa, kun yrittää  huokaista
kaikki on loistavaa, silti itken päivittäin
ja se on ahdistavaa, kun sattuu hetkittäin

Istun edessä, auton perävalot pimeässä
hymyilee tai on vihaisia,
mutta aina vilkuttaa ja kääntyy oikeaan