Jos näkisit mun lattian, ymmärtäisit.

Mietin, mun elämän pitää muuttua.
 Kuuntelen musiikkia hiljasella,
 en anna sen ees kuulua.
En kuule sanoja, hiukan melodiaa
koitan pysyä mukana,
 mut en huomaa harmoniaa.

Kuulen, musa soi tauotta.
Osaan vain huonot biisit,
 ne ulkoa vaivatta.
Liian moni soi päällekäin,
 ei sovi levikset
ei ees repee sinnepäin.

Sama täällä

Spotify mainokset on vitun liian hauskoja, ei kiinnosta vittuakaan
Mun aivosolut on liian laiskoja, osaan onneks tuhota ne, sen takaan
Se mikä tuntu hyvältä tuntuu paskemmalta, nyt jos mikää ollenkaan
Suussa paska, ei haihdu pureskelemalla, paremman purkan tarpeessa
ja paremman huomisen varassa,
 kuuntelen hilpeitä kipaleita
elämästä
 Vois olla huonomminkin: otsassa sirpaleita,
mulla vaan jaloissa tai huulessa
vitutuksen tunteita kevään tuulessa.

Hetkittäin piinaa

Elämästä kiinni, siinähän roikun

Kuolleen kalan silmin, kera koukun

Ympäri maailmaa hoipun, hoipun

saavutanko huipun

huipun?

Uuteen nousuun elämän kaarteessa

melkein Lomalla, tauvon tarpeessa

Uuteen nousuun kuopista, kuopasta

huonosta huovasta

huovasta?

Dramatisoin

Makaan yksin, pimeässä huoneessa

Makaan, yskin

poskille ajatusten tulvassa

valuu kuivaa kyyneltä, yksinäistä ilman pyyhettä.

Aloitan, ahdistun

yritän, innostun.

 Ahdistun.

Kesken kaikki, valmiiksi saatava.

 saaatanan saatana!

Joskus tuntuu tältä. Muistan sen elävästi, 

kun se iskee, vihaan sitä helvetisti.

En pääse mihinkään,

 tai pääsisin

mutten voisi siltikään.